perjantai 1. maaliskuuta 2013

LISÄÄ PETSEJÄ VAIHTOON


Päätinpä laittaa nämä kolme petsiä vähän '' parempina '' vaihtoon :-) Mulla on tosiaan noita mäykkiä kolme, joten aattelin luopuu kahdesta, ja tuota kissaa kaks. Kamera ja editointiohjelma hieman vääristivät värejä, mäyrikset on oikeesti vaaleempia ja noi kissan läikät eivät ole noin punertavat. Kaikki ovat aivan upeassa kunnossa, ainoastaan kissan hännänpäässä on pikkuinen kulumajälki ja toisen mäyriksen otsassa pieni '' painauma '', nämä viat tulevat näkymään paremmin videolla, sitten kun saan sen aikaiseksi kuvattua. Viat ovat siis todella pienet, mutta mielestäni on reilua kertoa mahdollisimman tarkkaan petsien kunto :) 

Mainittakoon tuosta kissasta vielä sen verran, että tuo yksilö on ollut mulla rakastaa, ei rakasta -sarjan jossakin jaksossa, en enää tarkalleen muista missä. jompi kumpi mäykistäkin on saattanut näytellä sarjassa, niiden kohdalla en ole aivan satavarma että kumpi / molemmat.

Haluisin, että jokainen petseistä lähtis eri kotiin! Vaihtajan täytyy olla luotettava, ja lähettää ensin. valitsen vaihtajat tarjouksen perusteella, mitä parempi tarjous, sitä parempi mahdollisuus olla jonkin näistä uusi omistaja! 

- Ei enää vaihdettavissa -

21 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Saisinko tuon mäykän <3? Tässä muuten Problengirl (:

    VastaaPoista
  4. Ton kissan haluaisin! :3 NIIIN SÖPÖ ja oon ettiny aika kauan.

    VastaaPoista
  5. mäykkä! =) tai se katti! xDDD KATTI

    VastaaPoista
  6. ja se kissa on tietty jo menny... YouTubessa TheNinaro.

    VastaaPoista
  7. pliis kissan tai mäykän??? t:janzku04

    VastaaPoista
  8. Mäykkä? T: Selena PetShop/CittyCat Lps

    VastaaPoista
  9. MÄYKKÄ JA KISSAAA ;333.

    T: Pirkkis Kellosalo. VASTAATHAN YKSÄLLÄ TUBESSA?

    VastaaPoista
  10. Sugar saat multa kolme mitä vaan petshoppii jos saa toisen mäyräkoiran tai enemmän petsejä jos se on niin arvokas pliiiiiissssss

    VastaaPoista
  11. olen sitten LPSvideoita youtubessa vastaa pikaisesti

    VastaaPoista
  12. saanko mäyriksen ja kissan jooko

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti, kiitos! Vastaan jokaiseen kommenttiin :3