Hei taas pitkästä aikaa!
Kuten moni on varmasti huomannut, olen lopettanut videoiden teon YouTubeen muutama vuosi sitten. Sain kuitenkin jostain taiottua hieman uutta puhtia kirjoitella tänne blogin puolelle. Videoiden pariin en enää palaa, mutta tänne blogiin saattaa alkaa tupsahdella postauksia aina silloin tällöin. Kannattaa siis käydä kurkkailemassa!
Littlest Pet Shop ja My Little Pony -aiheisia blogeja ei löydy suomenkielellä kovinkaan montaa, joten eiköhän yksi vielä joukkoon mahdu. Tulevista postauksista voin sanoa sen verran, että myös poniaiheisia postauksia on tulossa petsipostausten rinnalle. Lisäksi kirjoittaisin mielelläni myös keräilystäni, mistä kaikki on saanut alkunsa ja miten kartutan kokoelmiani nykypäivänä. Tällaista olisi siis luvassa. Eiköhän tällä kertaa aloiteta kertomalla uusimmasta hankinnastani.
Innostuin taas taukoilun jälkeen kartuttamaan kokoelmaani yhdellä pitkään haluamallani kissanpentufiguurilla. Tätä yksilöä olen himoinnut jo lapsesta lähtien, mutta en ikinä nähnyt sitä kaupoissa, pelkästään esitelehtisissä. Nyt sellainen vihdoin pääsi osaksi kokoelmaani!
Tämän pienen kissan löysin siis Huuto.net -sivustolta. Vain yksi huuto riitti ja pian se jo saapuikin postilaatikkoon. Huuto.net on erinomainen sivusto, jota voin suositella lämpimästi kaikille. Kokemusta huutiksesta on jo monen vuoden varrelta, ja se on toiminut erittäin kätevästi mulle sekä ostajana että myyjänä.
Kissa saapui hyvässä kunnossa. Pintalikaa oli hieman, mutta se lähti helposti pesemällä. Silmässä näyttäisi olevan jonkinlainen valmistusvirhe, joka vaatii vielä pientä korjausta mustalla kynsilakalla.
Kissan tassunpohjasta löytyy punainen magneetti, eli se lukeutuu vanhojen petsien joukkoon. Tarkalta numeroltaan se on #248.
Kiinnostaisiko sinua postaus jostakin tietystä aiheesta? Jätähän ehdotus kommentteihin, toteutan mielelläni toivepostauksia. :-) Lukijaksi saa myös liittyä, uusia postauksia on luvassa tuota pikaa!




Olis kiva vaihtaa sunkaa joskus petsei, Sugar:3
VastaaPoistaOlis kiva vaihtaa sunkaa joskus petsei, Sugar:3
VastaaPoista